Taidetyöpajat ja -valmennukset

 

Luovassa työotteessa, työn imussa, ”flow’ssa” yksilön on mahdollista ylittää omia rajojaan, kokeilla uusia haasteita sekä löytää itsestään aivan uusia kykyjä. Taide toimii hyvin välineenä, kun halutaan kokea onnistumista, ottaa yksilön voimavarat laajemmin käyttöön, ja lisätä merkittävästi työhön liittyviä taitoja, kuten esimerkiksi kommunikaatiota, tiimityötaitoja, itsenäisyyttä ja elinikäistä oppimista.


LUOVA PAUSSI on taidetyöpaja, joka tarjoaa tilaisuuden omaan tekemiseen sekä uuteen, yhteiseen kokemukseen tiimin kanssa. Kesto ½-1 pv. Vetäjinä toimivat Taidekeskus KulttuuriKauppilan kotitaiteilijat kuvanveistäjät Sanna Koivisto ja Antti Ylönen sekä tekstiilitaiteilija Helena Kaikkonen.

 

Työpajan teemana voi olla esimerkiksi muinaistaide ja yhteisölle tärkeä viestintä. Innostusta voidaan hakea myös lähiluonnosta, ja sieltä löytyvistä voimanlähteistä. Työpajaan osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta maalaamisesta tai piirtämisestä.

 


CREATIVE CONNECTIONS -valmennusmetodi avaa luovan ajattelun mahdollisuudet työyhteisölle. Persoonallinen ajattelutapa ja tiimin yhteinen luova energia otetaan käyttöön ammattitaiteilijan johdolla. Rohkeus uusiin ajatuksiin ja ideoihin kasvaa, samalla kun ryhmän toimivuus ja innovatiivisuus paranee.

 

Valmennuskieli on englanti, ja vetäjänä toimii metodin kehittänyt kuvataiteilija, taidekasvattaja Veronica Slater (UK). Suomenkielisen valmennuspäivän vetää puolestaan kuvanveistäjä, keraamikko Antti Ylönen. Sisältö ja kesto räätälöidään työyhteisön toiveiden pohjalta.

 

Creative Connections -valmennusjakso rakentuu seuraavasti: virittäytyminen, työpajatyöskentely, reflektointi ja keskustelut. Päivän syventävä teema voi olla esim. ongelmaratkaisutaidot ja ideointikyky, itsensä kehittäminen, tiimin luottamuksen ja yhteistyön edistäminen tai työhyvinvointi ja stressin hallinta. Päivä dokumentoidaan, ja osallistujien tunnelmista ja heiltä saadusta palautteesta kootaan asiakkaalle yhteenveto.

 

Taidetyöpajoja ja luovuusvalmennuksia järjestetään mm.
- Oulussa Sokkeli Ry:n tiloissa
- Helsingissä Kaapelitehtaalla
- Iissä Taidekeskus KulttuuriKauppilassa
- Yli-Iin Kierikkikeskuksessa
- asiakasyrityksen omissa tiloissa